Arvostettu ja pidetty teollisuusneuvos sekä jääkiekkovaikuttaja Seppo Arponen on nukkunut pois. Hän oli menehtyessään 80-vuotias. Kärppäperhe lähettää syvimmät osanottonsa Arposen läheisille suuren surun keskellä.
Jääkiekon ohella maanpuolustusasiat oli tärkeitä Arposelle, joka toimi rauhanturvaajana 70-luvun alussa sekä Kyproksella että Suezilla. Myöhemmin hän työskenteli Finnvera Oyj:n liiketoimintajohtajana ja oli Kärppien lisäksi mukana lukuisten yritysten ja organisaatioiden hallituksissa.
Arponen liittyi Kärppien johtokuntaan vuonna 1994. Vuonna 1997 hänestä tuli seuran puheenjohtaja. Tässä roolissa hän toimi aina vuoteen 2009 saakka. Arposen puheenjohtajakaudella Kärppien edustusjoukkue muun muassa nousi Liigaan ja voitti neljä SM-kultaa, kaksi SM-hopeaa ja kertaalleen SM-pronssia. Vuosina 2005 ja 2006 seura saavutti hopeaa European Champions Cupissa.
Oulun Kärpät Oy:n lisäksi Arponen toimi Kärppäsäätiön puheenjohtajana vuosina 2002-2009. Pitkäjänteisellä ja määrätietoisella työnteollaan Arponen oli nostamassa organisaation profiilia merkittävästi – niin urheilullisesta kuin taloudellisestakin näkökulmasta.
Työstään oululaisen ja suomalaisen jääkiekkoilun hyväksi Arponen aateloitiin Jääkiekkoleijonaksi numerolla 262. Lisäksi hänelle myönnettiin sekä Suomen Jääkiekkoliiton että SM-liigan kultaiset ansiomerkit.
Arponen eli tiiviisti Kärppien mukana puheenjohtajakautensa jälkeenkin ja seurasi edustusjoukkueen otteita tarkasti – kotiottelut hän katsoi paikan päällä Raksilassa aina, kun siihen oli mahdollisuus.
Koko Kärppäyhteisö jää kaipaamaan Seppoa, joka toimi organisaatiossa suurena innoittajana ja suunnannäyttäjänä. Hänen muistoaan tullaan kunnioittamaan hiljaisella hetkellä perjantaina 9.2. ennen Kärpät – JYP -ottelun alkua.
26.04.2024 18.00 | Kärpät U16 -joukkueiden kesäharjoitusryhmät |
19.04.2024 16.00 | Kärpät U18 -joukkueiden kesäharjoitusryhmät |
15.04.2024 18.00 | Seurayhteisön U15-joukkueet kaudelle 2024 - 2025 on muodostettu |
12.04.2024 12.00 | Tulevaisuuden Tähdet-turnaus 20.-21.4.2024 |
27.03.2024 19.00 | Teemu Koivula Naisten Liigan vastuuvalmentajaksi |
26.03.2024 13.00 | Kärppien Kesäleiri 3.-5.6.2024 - TÄYNNÄ |