Neuvottelukunnan puheenjohtajan terveiset
Julkaistu: 27.04.2021 00.00

Neuvottelukunnan puheenjohtajan terveiset

Kärppä sateenvarjon alta, seurayhteisön kuulumisia.

Kulunut kausi oli varsin haasteellinen johtuen koronan aiheuttamasta tilanteesta, myös pienet kasvukivut käytiin läpi seurayhteisön sisällä.
Kaikkien seurojen edustajat olivat tyytyväisiä yhteistyöhön ja nyt päättyneeseen kauteen, lisäksi seurojen näkymä seurayhteisön tulevaisuuteen on valoisa.
Seurayhteisö sai ensimmäisen kautensa päätöksen ja seuraneuvottelukunnan kokouksessa maanantaina 26.4. lyötiin seurojen puheenjohtajien kesken tulevan kauden joukkuekartta valmiiksi. Yhdessä todettiin, että kaikki seurat istuvat mielellään saman pöydän äärellä, luomassa tulevan kauden suuntaviivoja.

Seurayhteisön yhteistyöllä on alueen kilpakiekossa tulevalla kaudella kaksi SM-tason joukkuetta, niin U16 kuin U-18 ikäluokissa. Tämä on erittäin hyvä asia alueen kiekkojunioreille.

Tämä yhteistyö on rakentavaa ja luo mahdollisuuden kaikille alueen jääkiekkoa harrastaville lapsille ja nuorille aina maajoukkueisiin asti, sekä voi tuoda harrastuksesta ammatin.

Kiitos menneestä kaudesta kaikille seurayhteisön seuroille, pelaajille, vanhemmille sekä kaikille vapaaehtoisille, teitä kaikkia tarvitaan, jotta yhdessä menestymme.

Seuraneuvottelukunnan puheenjohtaja

Pasi Backman
Puheenjohtaja
Oulun Kärpät 46 ry

Seuran uusimmat