Kärpille kuusi pistettä lounaisrannikon otteluista
Julkaistu: 27.10.2019 00.00

Kärpille kuusi pistettä lounaisrannikon otteluista

Kärpille kuusi pistettä lounaisrannikon otteluista


Viikonlopun toisen ottelunsa Kärpät pelasi yhdeksäntenä liigassa olevaa Lukkoa vastaan Raumalla. Kärpät oli selkeästi parempi pelin jokaisella osa-alueella, teki jokaisessa erässä yhden maalin ja voitti maalein 3–1.

Voittonsa myötä Kärpät nousi liigassa toiselle sijalle ohi KalPan, joka hävisi tänään vieraissa HPK:lle. Kun pelejä on kaikilla joukkueilla takana 14, Kärpät on kuusi pistettä liigajohtaja Kiekko-Espoon perässä. Naisten Liigan alkusarjaa on jäljellä vielä kuusi ottelua, jonka jälkeen kuusi parasta joukkuetta jatkaa varsinaiseen Naisten Liigaan sekä myös aikanaan pudotuspeleihin.

Kärpät pelasi hyvän pelin, vaikka kokoonpanossa oli monta muutosta usean vakiokokoonpanon pelaajan ollessa poissa. Eilisen pelin jälkeen myös ykkösketjun sentteri Jonna Yli-Mäenpää joutui jäämään tämän päivän pelistä pois. Suvi Käyhkö siirtyi laidasta hänelle jo aiemmilta kausilta tutulle sentterin paikalle, ja Kristiina Meriläinen otti ketjun laitahyökkääjän paikan. Lisäksi kolmosketjussa hyökkäsi tämän viikonlopun peleissä akatemiajoukkueesta liigaan nostettu Noora Moilanen.

Ensimmäisen maalinsa tälle kaudelle tehnyt Lotta Reinikainen kertoi tauon tulevan hyvään paikkaan. – Tehtiin taas itsellemme vaikeaksi tämä peli, kun maalinteko takkuaa edelleen. On ihan hyvä saada tauon aikana ajatukset hetkeksi pois kiekosta. Jospa se maalijyvä rupeaa sieltä sitten löytymään, mietti Reinikainen. Syötön Reinikaisen 1–3-maaliin antoi hyvin hyökkäykseen noussut puolustaja Aino Karppinen, joka valittiin myös Kärppien parhaaksi pelaajaksi.

Kärppien ensimmäisen maalin teki Kristiina Meriläinen ajassa 14.55. Syötön maaliin antoi hyökkäysalueella kiekon vastustajalta pois karvannut Eveliina Huttula. Kärpät meni 2–0-johtoon heti toisen erän ensimmäisellä minuutilla Suvi Käyhkön hyvällä rannelaukauksella maskin takaa. Tähänkin maaliin syöttäjäksi merkittiin Aino Karppinen. Lukon kavennus tuli vain kolme minuuttia Kärppien toisen maalin jälkeen. Kärppien ylivoimaa kuvastaa torjuntatilastotkin: Susanna Airaksinen torjui ottelussa 13 kertaa ja Lukon Shelley Payne 31 kertaa.

Pelitauon Kärpät käyttää päävalmentaja Janne Salmelan mukaan niin lepäämiseen kuin tietysti pelien lähestyessä harjoitteluunkin. – Ensi viikolla otetaan kevyemmin. Kaksi pelejä edeltävää viikkoa harjoitellaan sitten normaalisti. Keskitymme puolustuspelaamiseen, jota tosin ei tarvitse kovasti muuttaakaan, ja käymme läpi hyökkäyspelaamista. Nyt kun osa pelaajista on ollut mukana kauden alusta asti ja osa on tullut mukaan uutena kauden edetessä, on hyvä aika myös käydä läpi joukkueen yhteisiä suunnitelmia, kertoi Salmela.

Seuraavaksi Kärpät pelaa kotonaan Raksilassa. Lauantaina 16.11. kello 12.30 vastustajaksi saapuu vain pisteen päässä Kärpistä oleva KalPa ja sunnuntaina 17.11. pelataan kello 12.45 Kuortanetta vastaan. Tervetuloa kannustamaan Kärpät voittoihin!


Arkistokuva. Kuvaaja Sirpa Pöyhönen.

Seuran uusimmat