Maali-iloittelua ensimmäisessä kotiottelussa
Julkaistu: 15.09.2019 00.00

Maali-iloittelua ensimmäisessä kotiottelussa

Maali-iloittelua ensimmäisessä kotiottelussa


Kärppien ensimmäistä kotipeliä katsomaan saapuneet parisataa katsojaa saivat todistaa oikeaa maali-iloittelua. Kärpät liikkui joukkueena kautta ottelun vastustajaansa Sportia paremmin ja latoi taululle loppulukemiksi 8–0.

Saila Saaren johtama ketju, laidoillaan Nelli Salomäki ja Kiia Nousiainen, oli erityisen hyvällä pelipäällä paukutellen seitsemän maalia. Pelin parhaana palkittiin tehot 3+2 nakutellut Saari, jonka lisäksi Kiia Nousiainen (3+1) teki myös kypärätempun. Nelli Salomäki säesti tehoduoa hyvin syöttämällä kolme maalia. Maalivahti Susanna Airaksinen tienasi nollapelin 16 torjunnallaan.

– Harvinaista herkkua tällä tasolla, iloitsi Nousiainen kypärätempustaan, ja muisteli tehneensä kolme maalia samassa ottelussa viimeksi A-nuorten SM-turnauksessa.

Hienon pelin pelasivat myös puolustajapari Aino Karppinen (0+1) ja Iina Tohila (0+2), joista etenkin Karppinen esitteli katsojille hyvin liikkuvaa ja rohkeaa hyökkäyspeliä. Tehopisteille pääsivät myös puolustaja Reetta Lindholm (1+1), viimeistellen loppulukemat viivalaukauksella pitkän ja komean Saaren ketjun pyörityksen päätteeksi, sekä maalin iskenyt Sari Wäänänen ja syöttöpisteen kirjauttanut Isa Rahunen.

Kärppien kapteeni Saari antoi tunnustusta myös vastustajan 65 kertaa torjuneelle maalivahti Melisa Möröselle, jota ilman voittolukemat olisivat voineet olla suuremmatkin. – Ensimmäisessä erässä ei ihan toteutettu omia juttujamme. Toiseen erään laitettiin jalkaa liikkeelle, ruvettiin pelaamaan paremmin viisikkona ja tekemään perusasiat huolella. Kaiken kaikkiaan jäi positiivinen kuva siitä, miten parannettiin loppua kohden, kertoi Saari.

Päävalmentaja Janne Salmela oli melko tyytyväinen omiensa esitykseen. Hänen mukaansa pelaajia piti ensimmäisen erän jälkeen hieman muistutella siitä, että jääkiekko on joukkuepeli, mutta loppu sujuikin sitten jo paremmin ja vastustajaltakin vähän loppui bensa. Tässä ottelussa oli mahdollisuus antaa peliaikaa myös uusille tytöille, kertoi Salmela.

Ensimmäisen liigaottelunsa tänään pelannut Kärppien oma kasvatti Inka Kervinen kertoi jännittäneensä ottelua. – Oli kuitenkin mukava pelata ja helppoakin, kun hyökkäysketju edessä pelasi niin hyvin yhteen, totesi puolustaja Kervinen.

Kärpät nousi voiton myötä Naisten Liigassa neljännelle sijalle. Erot ovat toki näin alkukaudesta vielä hyvin pieniä, ja Kärpät onkin tasapisteissä toisena olevan sarjannousija HIFK:n sekä kolmantena olevan KalPan kanssa.

Ensi viikonloppuna luvassa on täysin erilainen peli, sillä lauantaina vastaan tulee Kiekko-Espoo, joka johtaa sarjaa ainoana tappiottomana joukkueena. – Lähdemme Espooseen varmaan altavastaajina, mutta aiomme taistella voitosta, Saari vakuutti. Sunnuntaina Kärpät kohtaa HIFK:n. Vieraspelejä voit katsella Ruutu+-palvelusta.

Kuva Sirpa Pöyhönen

Seuran uusimmat