Kunnioita peliä ja sano: "EI" kiusaamiselle ja rasismille!
Julkaistu: 23.01.2020 00.00

Kunnioita peliä ja sano: "EI" kiusaamiselle ja rasismille!

Alla on kuvitteellisen tytön/pojan sekä äidin kertomaa siitä, mitä pelin kunnioittaminen heille tarkoittaa.

"Kotona ja koulussa on opetettu, mitä hyvä käytös on. Samat säännöt pätevät myös jääkiekossa: vastustajaa ei saa vahingoittaa, valmentajaa pitää kuunnella ja tuomarin päätöksiä kunnioittaa. Myös katsomossa pitäisi muistaa, miten käyttäydytään. Ei ole kiva pelata, jos aikuiset huutelevat ikävästi. Minusta ei välttämättä tule seuraavaa Jesse Puljujärveä, mutta pelaaminen on silti hurjan hauskaa ja on hienoa kun saan kannustusta. Hauskaa peliä!"

"Pelin kunnioittamisessa on kyse hyvästä käytöksestä niin kaukalossa kuin sen ulkopuolella. Meidän perheessä kaikki harrastavat jääkiekkoa - lapset pelaavat, isä toimii huoltajana hallilla ja minä kotona. Hallilla vietetään paljon aikaa ja yksi asia minua huolestuttaa: minkälaisen esimerkin me aikuiset annamme lapsillemme? Mitäpä jos seuraavan kerran katsomossa istuessasi kannustaisitkin törkeyksien huutelun sijaan? Myös vastustajajoukkueen onnistumisille voi taputtaa. Ja omakin lapsi kaipaa varmasti kehuja pelin jälkeen annettuaan jäällä kaikkensa. Yhdessä me vaikutamme siihen, että kaikki viihtyvät hallilla ja nauttivat pelistä."

Edellä esitettyjen lisäksi meidän kaikkien Oulun Kärpät 46 ry:n toimijoiden tulee osoittaa kunnioituksemme kaikille sanomalla: "EI" kaikelle kiusaamiselle ja rasismille!


Seuran uusimmat