Kärpät repi toisen voittonsa HPK:sta
Julkaistu: 24.02.2019 00.00

Kärpät repi toisen voittonsa HPK:sta

Oulun Kärppien pudotuspelikevät jatkui sunnuntaina Hämeenlinnassa HPK:ta vastaan. Lauantain pelin voittanut Kärpät jatkoi onnistunutta viikonloppuaan kaatamalla puolivälierävastustajansa uudelleen, tällä kertaa numeroin 2-3 (0-1, 1-2, 1-0)

Avauserässä Kärpät laittoi heti myllyn pyörimään ja onnistui luomaan vaarallisia tilanteita HPK:n päädyssä. Vaikka pelattiinkin Hämeenlinnassa, kärppäpelaajien jaloissa ei näkynyt matkarasitus, kun kiekko liikkui jokaisessa vaihdossa mallikkaasti. Hyvä painostus palkittiin erän puolivälissä, kun Saila Saari vei HPK:n maalin takana kiekon ja syötti sen edessä odottaneelle Nelli Salomäelle, joka pääsi tulittamaan one-timerista pelivälineen verkkoon.

Toisessa erässä maaliverkot heiluivat kolmesti. Ensin 24. peliminuutilla Kärpät käynnisti hyökkäyksen omasta päädystä, ja Jonna Yli-Mäenpään millintarkka syöttö löysi keskikentällä odottaneen Eveliina Huttulan, joka viimeisteli nopean tilanteen upealla rannelaukauksella.

Kun Kärpät oli siirtynyt 2-0-johtoon, oli HPK:n aika palauttaa vieraat takaisin maanpinnalle. Vain minuutti Huttulan maalista kotijoukkue iski takaisin. HPK:n Ida Karjalainen pääsi läpiajoon, ja hyökkääjä viimeisteli kauniisti nostamalla kiekon rystyllä yläkulmaan.

Kärpät löi kolmannen osumansa sekä ottelun voittomaalin vielä ennen toista erätaukoa. Aikaisemmin maalin tehnyt Salomäki runnoi kiekkoa HPK:n maalin edessä, kunnes Yli-Mäenpää riensi joukkuekaverinsa avuksi ja löi irtokiekon ohi maalivahdin.

Päätöserässä HPK sisuuntui entisestään. Hämeenlinnalaisten kirivaihe alkoi erän puolivälissä, kun Julia Liikala viimeisteli 2-3-kavennuksen. Sen jälkeen kärppävahti Johanna Oksman ei enää antautunut, vaan peitti loput HPK:n laukaukset. Näin ollen Kärpät vei jo toisen voiton tässä sarjassa ja pääsee kokeilemaan sarjan katkaisua keskiviikkona.

Oksman torjui illan aikana lopulta 9 laukausta. HPK:n maalivahti Salla Sivula oli paljon kiireisempi 46:lla pysäytyksellään.

Jos Kärpät vie myös keskiviikon kotipelin nimiinsä, se etenee välieriin kohtaamaan viime kevään finaalivastustajansa Tampereen Ilveksen. Keskiviikon matsi pelataan Raksilassa ja alkaa kello 13:00.

Seuran uusimmat