Kuortane kaatui sunnuntain ottelussa
28.10.2018 20:26 Uutiset / Naisten Liigajoukkue

Kärpille makea 4-2 -voitto

Eilisen Espoo Bluesia vastaan kärsityn tappion jälkeen Kärpillä oli kasvojen pesun paikka, kun sunnuntaina Team Kuortane haastoi oululaiset Raksilassa. Sarjataulukossa sijoilla 4-5 kamppailevat joukkueet tarjosivat hienon jännitysnäytelmän, joka päättyi riemukkaasti kotijoukkueen voittoon 4-2 (0-0, 2-1, 2-1).

Avauserä oli kummaltakin joukkueelta varovaista tunnustelua. Vaikka kiekko pyöri pääosin vieraiden päädyssä, ei kärppäryhmä onnistunut puhkaisemaan edessä vartioinutta puolustusta. Kuortane joutui turvautumaan vain hajanaisiin vastahyökkäyksiin, jotka olivat tuottaa tulosta. Maalilla torjuneen Susanna Airaksisen pelastus Kuortane-pelaajan läpiajosta piti lukemat toistaiseksi vielä kiikareissa.

Toisessa erässä nähtiin parempi kärppäjoukkue. Ajassa 23:19 kotijoukkue siirtyi 1-0 -johtoon, kun Sari Wäänänen purjehti kulmasta maalille ja nosti kiekon taidokkaasti takayläkulmaan. Kärppien ilo loppui valitettavasti lyhyeen, sillä minuutin jälkeen Kuortaneen Linnea Melotindos tasoitti pelin tehokkaan syöttöpelin päätteeksi.

Erän puolivälissä nähtiin Saija Tarkin taitonäytös. Joukkueen pistetykki luisteli nopeasti hyökkäysalueelle, leikkasi keskustaan ja laukoi kiekon rutiinilla yläkulmaan. Tarkki on kauden aikana tehnyt 11 maalia ja yhteensä 27 tehopistettä. Lisäosumia ei erässä nähty, joten tauolle siirryttiin 2-1 -tilanteessa.

Päätöserä toisti tuttua kaavaa; Kärpät loi enemmän maalipaikkoja, mutta Kuortane pelotteli vastahyökkäyksillään. Kuortaneen pinnistely toi lopulta palkinnon, kun erän puolivälissä se onnistui tasoittamaan tilanteeksi 2-2. Maalin teki Kiia Nousiainen.

Ottelun yhdeksi suureksi sankariksi nousi Nelli Salomäki, joka huudatti kotiyleisöä ajassa 50:48. Hyökkääjä pysyi valppaana Kuortaneen maalin edessä, ja kun kiekko pomppi osuvasti suoraan lapaan, Salomäellä oli vapaa paikka lyödä voittomaali Kuortaneen häkkiin.

Ottelun viimeiset hetket olivat jännittävät. Kuortane pääsi viimeisillä minuuteilla pelaamaan ylivoimaa, mutta Kärppien vahva puolustus ja maalivahti Airaksinen kestivät yritykset. Kapteeni Isa Rahunen viimeisteli loppulukemat tyhjiin ottelun viimeisellä minuutilla.

Airaksinen torjui 18 kertaa. Kuortaneen maalivahti Neea Pohjamo pysäytti 37 kutia. Kärppien vaihtopenkillä nähtiin poikkeuksellinen tilanne, kun päävalmentaja Mira Kuisma puki kakkosveskarin kamat ylleen. Kuisma pysäytti kiekkoja vielä alkulämmittelyissä, mutta itse ottelussa mestarivalmentajaa ei nähty kaukalossa.


Pelin parhaaksi valittiin Tarkki.

Voitosta saadut kolme pistettä varmistivat Kärppien pääsyn ylempään loppusarjaan, joka käynnistyy, kun jokainen joukkue on pelannut 18 runkosarjaottelua. Myös Ilves, Espoo Blues sekä KalPa ovat varmistaneet paikkansa. Kuortaneen pääsyä samoihin peleihin voi pitää jo lähes varmana. Nämä joukkueet taistelevat omassa sarjassaan ennen kevään pudotuspelejä.

Sunnuntain voitto tuudittaa Kärpät pitkälle pelitauolle, sillä Naisten Liigaa pelataan seuraavan kerran vasta marraskuun puolivälissä. 17. ja 18. päivä marraskuuta Kärpät pelaa jälleen kotona; ensin Rauman Lukko asettuu vastustajaksi ja seuraavana päivänä Turun Palloseura.

Katso sunnuntain maalit Kärppien Naisten Youtube-kanavalta


Sami Ikonen

Kuvat: Sirpa Pöyhönen


   
Lisää uutisia
Naisten Liigajoukkue
«  Marraskuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
1234
567891011
12131415161718
19202122232425
2627282930
 
Kategoriat