Oulun Kärppien naisten joukkue on valittu vuoden positiivisimmaksi oululaiseksi
Julkaistu: 16.06.2018 00.00

Oulun Kärppien naisten joukkue on valittu vuoden positiivisimmaksi oululaiseksi

Oulun Kärppien naisten liigajoukkue on valittu vuoden positiivisimmaksi oululaiseksi. Palkinto jaettiin tänään la 16.6. Rotuaarilla ja palkintoa oli joukkueesta vastaanottamassa pelaajista Saija Tarkki, Saila Saari, Nelli Salomäki, Kristiina Meriläinen, Ella Välikangas, Niina Koukkula, Camilla Reinikainen ja Suvi Käyhkö. Mukana olivat myös joukkeen taustahenkilöistä Timo Karjalainen, Sirpa Pöyhönen ja Ismo Rantasuomela.

Oululainen yleisö sai ehdottaa perusteluineen, että kuka ansaitsisi vuoden positiivisimman tittelin Oulussa tänä vuonna. Kilpailu on ollut kevään ajan käynnissä. Vuoden positiivisimman oululaisen valitsevat yhteistyössä Oulun Tervaporvarien Nuorkauppakamari ja Positiivarit. Palkinto jaettiin tänä vuonna kahdeksannen kerran. Tunnustus myönnetään henkilölle, yhteisölle tai yritykselle, joka on toiminnallaan tuonut oululaisten elämään positiivista iloa ja valoa sekä tuonut oululaisuudelle hyvää mainetta.

Perusteluiden mukaan Oulun Kärppien naisten joukkue on viime kaudella osoittanut erityistä tahdonvoimaa ja sisua. Joukkueen positiivisuuden ja hyvän tsempin katsotaan kantaneen hedelmää ja tuoneen joukkueelle menestystä.

Kärppien Naisten joukkue haluaa kiittää kaikkia äänestäjiä! Voidaankin todeta, että "Tämä palkinto on juuri meidän näköinen. Me nautitaan ja pidetään hauskaa yhdessä kentällä ja kentän ulkopuolella. Ihanaa, että meidän toimintamme on myös näkynyt muille ja muutkin ovat saaneet siitä iloa osakseen".



Seuran uusimmat