Kärpät ryöstöretkellä Tampereella
Julkaistu: 30.03.2018 00.00

Kärpät ryöstöretkellä Tampereella

Kärpät ryösti kotiedun Ilvekseltä voittamalla ensimmäisen finaaliottelun numeroin 1-3. Tesoman jäähalliin oli saapunut runsaasti molempien joukkueiden kannattajia. Rummut paukkuivat ja liput liehuivat ottelun käynnistyessä.


Kärppäfaneja Tesoman katsomossa. Kuva Sirpa Pöyhönen

Kärpiltä ottelu alkoi hiukan tuntumaa hakien. Jo puolen minuutin kohdalla joukkue sai jäähyn väärästä vaihdosta, kun kiekkoa pelattiin
vaihtoaition edessä. Alivoima kuitenkin kesti Ilveksen myllytyksen, ja erän edetessä Kärpät pääsi niskan päälle. Erän lopulla Ilveksen Linda Välimäki sai jäähyn estämisestä kärppäpäädyssä. Kärppien ylivoima ehti vanheta vain 11 sekuntia, kun ylivoimakuvio lähti rullaamaan heti aloitusvoitosta. Ilves-puolustus jätti Niina Mäkiselle tilaa nousta keskeltä lähelle maalia ja lämäri painui nuottaan. Syöttöpisteet vapauttavasta avausosumasta Isa Rahuselle ja Saija Tarkille.

Toiseen erään Ilves tuli sisuuntuneena ja Kärpät joutui puolustuskannalle. Puolustuspeli toimi tarkasti ja takaiskuilta vältyttiin. Niina Koukkulan Ilves-aluetta kohti pelaama kiekko löysi tiensä Ilves-pakin jaloista Suvi Käyhkölle, joka karkasi siniviivalta läpiajoon ja tuikkasi voittomaaliksi jääneen 2-0 -osuman.


Kärppien tuuletukset Suvi Käyhkön 0-2 maalin jälkeen. Kuva Sirpa Pöyhönen

Ilves pisti lisää pökköä pesään ja pääsi pyörittämään peliä kärppäalueelle. Kiekko pelattiin viivaan ja kaukolaukaus ruuhkan takaa painui Johanna
Oksmanin selän taakse. Kärpillä oli mahdollisuus lisätä johtoaan, kun Sari Wäänänen oli irtautumassa läpiajoon siniviivalta, mutta kaatui Ilves-pelaajan mailaan. Tilanteesta tuomitun rangaistuslaukauksen Wäänänen kuitenkin ampui ohi maalin.

Kolmannessa erässä Ilves painoi vimmatusti peliä kärppäpäätyyn. Ensimmäiseen kahteen ja puoleen minuuttiin Ilveksen päätyyn ei tehty
yhtään luistimenpiirtoa. Kärpät lähinnä purki kiekkoa keskialueelle. Molemmat joukkueet hakivat pitkiä avaussyöttöjä. Linda Välimäki pääsikin
läpiajoon, mutta Johanna Oksman varjeli kärppämaalin tarkasti.


Johanna Oksman pysäyttää Linda Välimäen yrityksen. Kuva Sirpa Pöyhönen

Kärppien johtaessa niukasti maalilla jännitys tiivistyi loppua kohti. Ilves pääsi ylivoimalle ajassa 55:42 ja myllytti ylivoimapeliä
kärppäpäädyssä. Kesken ylivoiman peli kuitenkin puhallettiin poikki kärppämaalin kiinnityksen korjaamista varten. Hetkeä myöhemmin Kärpille
tuomittiin tahallinen paitsio kiekon karvaamisesta Ilves-päädystä. Ilves otti aikalisän ja maalivahdin pois. Kuudella viittä vastaan tasoituksen
hakeminen päättyi, kun Kärpät pääsi kiekon kanssa keskialueelle ja Saila Saari viimeisteli tyhjään maaliin loppunumerot 1-3. Kärppien maalilla Johanna Oksmanille kertyi 28 torjuntaa. Oksman pelasi varmoin ottein ja peitti Ilveksen maalintekoyritykset tehokkaasti.

Otteluvoitot ovat nyt Kärpille 1-0. Mestaruuteen tarvitaan kolme otteluvoittoa. Finaalisarja jatkuu Oulun Energia Areenalla sunnuntaina
1.4. klo 16.00


Seuran uusimmat