Kaikki samalta maalilta töihin - hanke aloitti 1.5.2018
Julkaistu: 03.05.2018 00.00

Kaikki samalta maalilta töihin - hanke aloitti 1.5.2018

Uusi "Kaikki samalta maalilta töihin" hanke on aloittanut 1.5.2018, SOPPI - hankkeen jalanjäljissä.

ESR - rahoitteisessa hankkeessa ovat mukana Oulun kaupunki ja Ammattiopisto Luovi.


•Hankkeen päätavoite on edistää nuorten työllisyyttä ja lisätä nuorten ammattitaitoa sekä edistetään etenkin nuorten työvoiman liikkuvuutta.

•Hanke on jaettu kahteen osatavoitteeseen:

1. Heikossa työmarkkina-asemassa olevien nuorten työllisyysvalmiuksien parantaminen.
2. Heikossa työmarkkina-asemassa olevien nuorten mahdollisuus uudelle koulutuspolulle.

•Hankenuorille tarjotaan Oulun Kärpät 46 ry:ssä työkokeilua tai työharjoittelua. Nuoria valmistellaan työelämän taitoihin ja kartoitetaan nuoren kanssa yhteistyössä tulevia työ- ja koulutusmahdollisuuksia.

•Ammattiopisto Luovi on erityisoppilaitos, jossa on pitkään pyritty toteuttamaan työelämälähtöistä oppimista aidoissa työtehtävissä. Luovi tarjoaa oman väylän työhön ja hyvään elämään nuorille, jotka tarvitsevat tukea opinnoissaan ja työllistymisessään.

•Hankkeessa pyritään luomaan ”kärppämalli”, jossa yhteistyössä toimivat nuori, hanketyöntekijä, julkisen sektorin edustaja ja oppilaitoksen edustaja. Nuorelle tarjotaan Oulun Kärpät 46 ry:ssä työkokeilua tai työharjoittelua. Nuoria valmistellaan työelämän taitoihin ja kartoitetaan nuoren kanssa yhteistyössä tulevia työ- ja koulutusmahdollisuuksia.

•Näin siis kehitetään nuorten mahdollisuuksia päästä työelämäyhteyteen monipuolisemmaksi ja lisätään työelämäkontaktien määrä, edistetään nuorten työllistymistä tai oikean kouluttautumispolun löytymistä.

Varsinaisena kohderyhmänä ovat työttömät ja työttömyysuhan alla olevat alle 30 -vuotiaat nuoret sekä vastavalmistuneet ja valmistumista lähellä olevat.

Lisätietoja:
Hanketyöntekijä:
Miia Määttä
miia.maatta@oulunkarpat46.fi
044-703 24 6

Seuran uusimmat