Jukka Ahon blogikirjoitus

Urheiluseurasta lajinsa huipulle vai yhteiskunnan kulmakiveksi

Blogi Jukka Aho

Yhdistysten toiminnan toimivuus on aikojen alusta asti perustunut vahvasti yhteisöllisyyteen, missä "me - henki" ja itsestä vahvasti ulospäin suuntautunut toiminta sekä auttamistyö korostuvat. Jäsenyyden - ja vapaaehtoistoiminnassa mukana olemisen tulisi korostaa solidaarisuutta ja sitä kautta vahvaa yhdessä tekemisen mentaliteettia. Tunnusmerkkien tulisi olla kaikille mukana oleville henkilöille hyvin selvät omasta roolista riippumatta. Osallistujina olevat lapset ovat kaiken tekemisemme ja käyttäytymisemme kohde, suurin hyötyjä tai haitan vastaanottaja. Yksilöllisyydestä on eri foorumeissa luotu trendi, jonka nimeen vannotaan. Kumminkin pitäisi muistaa, että ihmisenä kehittymiseen vaikuttavat vahvasti suhteet toisiin ihmisiin, oli yhteisö sitten iso tai pieni. Ovatko edellä mainitut asiat tällä hetkellä arjessa näkyvissä vai olemmeko jonkun muun asian perässä...

”Elämän mittaisten yhteisöjen sijaan ihminen on itsestään loputtomassa kilpailussa kiillottava tuote; ennen paremmuudesta kilpailivat yhteisöt ja nykyään ihmiset yhteisöjen sisällä” (Rovio, liikunta & tiede lehti 6/2012)

Mielestäni urheiluseurojen toiminnan yksi tavoitteista on antaa kaikille mahdollisuus kehittyä ja kasvaa oman lajinsa huipuksi. Valmentajilla tämä on varmasti yksi syy muiden joukossa, miksi toppa-/verkkariasu iltaisin päälle vedetään. Tässä ei ole, eikä pidäkään olla mitään väärää, mutta realiteetit pitää ymmärtää sen suhteen, kuinka iso prosentti loppujen lopuksi huipun saavuttaa. Avaan hiukan kumminkin sitä viitekehystä, mistä kokonaisvaltainen ja hyvin hoidettu valmennus koostuu; Ihmisenä/koululaisena kasvaminen, urheilijaksi opettelu/kehittyminen sekä lajikohtaisessa substanssissa kehittyminen ja taitojen oppiminen.

Näkeekö ihmiset tai yhteiskunta sitten tärkeäksi sen, että lapset ja nuoret rakentavat itsetuntonsa sekä minäkuvansa urheilun kautta ryhmässä toimien ja ihmisinä kehittyen? Tukeeko arki realistisesti sitä mitä osaan ja mitä en osaa, hyväksytäänkö minut sellaisena kuin olen, huomioinko muut ja tulenko toimeen erilaisten persoonien kanssa? Näen, että nuo asiat ovat suhteellisen tärkeitä esimerkiksi koulu- tai työympäristössä. Tähän lisänä pitäisi tulla tietämystä oikeanlaisesta ja terveellisestä ravinnosta sekä unen määrästä kasvun ja biologisen kehittymisen varmistamiseksi. Urheilijaksi kasvun ja terveenä pysymisen kannalta nuo ovat kumminkin elinehtoja. Emme voi tietenkään unohtaa arjen hallintaa koulunkäynnin ja urheilun sovittamisen suhteen. Tähän bonuksena vielä seurat turvaavat sen, että jokaisella on mahdollisuus kasvaa huippu-urheilijaksi.

Näemmekö metsää enää puilta vai onko minäkeskeisyys ottanut erävoiton toiminnassa mukana olevilta liiallisen tulosten tuijottamisen ja sosiaalisen statuksen tavoittelun vuoksi. Ryhmässä mukanaolo vaatii ensisijaisesti sitoutumista tiettyihin normeihin, sääntöihin, koodistoihin sekä ryhmän toimintamalleihin. Joukkue ennen yksilöä pätee siis tässäkin, ja vasta sen jälkeen jokainen osallistuja voi miettiä, mitä minä tästä saan. Toivotan kaikille urheilun parissa toimiville oikein hyvää ja leppoisaa loppuvuotta ja yhteisössä toimiville ihmisille myös arvojen tarkastelua tulosten sijaan.