KunnonYstävä Arto jatkaa C-junioreiden fysiikkavalmentajana
Julkaistu: 02.06.2016 00.00

KunnonYstävä Arto jatkaa C-junioreiden fysiikkavalmentajana

Arto Roukala on C2-junioreiden fysiikkavalmentaja ja ammatiltaan personal-trainer. Arto valmistui personal traineriksi vuonna 2011 ja hän suoritti samalla ravinto-ohjaajan lisenssin. Arto aloitti C1-junioreiden fysiikkavalmennuksen kaudella 2014-2015.Arton työhön kuuluu ravinto-ohjaus, sekä erinäiset liikuntapalvelut. Artolle on ollut mieluista työskennellä C1-junioreiden parissa ja hän toteaa että kehitys on ollut hyvää. Hän tykkää katsoa valmennettaviensa peliä ja on kannustamassa katsomon puolella. Hän on selvästi ylpeä työstään ja se on ymmärrettävää, sillä hän on saanut aikaan hyviä tuloksia valmennettavilleen.

Arto oli ennen kuljetusalalla töissä, mutta selkävaivojen takia hän jäi työkyvyttömyys uhan alle. Arto oli kumminkin 13-vuotiaasta asti ollut liikunnallinen ja hän piti kamppailulajeista, sekä salilla käynnistä. Arto päätti lähteä kouluttautumaan personal traineriksi ja sai perustettua yrityksen. Hän nauttinut työstään ja hänelle raha ei ole pää-asia, vaan hänen mukaan työ on hänelle juuri se oikea ja hän haluaa jatkaa työtään niin pitkälle kuin pystyy. Tavoitteena hänelle on kilpaurheilijoiden valmennus, mutta haluaa edelleen pitää yksityisasiakkaat työssään.

Arton asiakkaiden ikä-haarukka on laidasta laitaan, mutta suurin osa asiakkaista on naisia. Artolla on ollut vähän yli 400 asiakasta uransa aikana ja hänen mukaan asiakkaita on juuri sopivasti. Artolle jää töiden lisäksi vapaa-aikaa ja hän tykkää vapaa-ajallaankin harrastaa liikuntaa, sillä se on hänelle myös irtiotto arjesta ja sosiaalinen tapahtuma. Arton kilpaurheiluvalmennuksessa hän on myös saanut asiakkaalleen ensimmäisenä valmennusvuotena 3 kultamitalia. Asiakas oli kuulantyöntäjä Jari Kuopio, joka mitalien lisäksi työnsi Pohjois-Suomen mestaruuskisoissa vuotena 2014 Suomen halliennätyksen 50-vuotiaiden sarjassa.

Linkki Arton asiakastarinoihin: http://kunnonystava.fi/asiakastarinat

-Eero Kronbäck

Seuran uusimmat