Toimiston väki tutuksi: Eeva
Julkaistu: 30.03.2016 00.00

Toimiston väki tutuksi: Eeva

”Omien sanojensa mukaan 25-vuotias” Eeva Laitinen pitää työkavereiden mukaan ”koko puljun kasassa”. Hän valmistui Oulun yliopistosta vuonna 2005 taloustieteiden maisteriksi ja haki moniin työpaikkoihin, kunnes sai paikan täältä Kärpiltä 2005 joulun tienoilla. Opiskelun ohella hän työskenteli toimistotöissä johtajan assistenttina. Hänen mukaan tässä työssä tarvitaan paineen- ja stressinsietokykyä, sillä työt voivat kasaantua helposti. Hänen työpäivänsä pituus on hyvin vaihteleva aina kuudesta tunnista kuuteentoista. Hän hoitaa toimistolla rahaliikennettä ja tekee budjetin. Hänen työtehtäviin kuuluu myös rahaston hoitajien kouluttaminen, ”emäntänä” oleminen asiakastilaisuuksissa liigapeleissä, järjesteleminen tapahtumissa, asioiden delegointi ja yhteyshenkilönä toimiminen joukkueen johtajille.

Eeva yrittää aamusta saada hoidettua tiliotteet ja palkanlaskun, mutta aina sille ei riitä aikaa. Eevan työpäivä onkin useasti hyvin kiireinen, kun tekemistä on niin paljon. Eevan mielestä työn positiivisimpia puolia onkin vaihtelevuus ja monipuolisuus. Lisäksi Eeva näkee että hänen työllä on merkitys, sillä hän kumminkin on varmistamassa lapsille ja nuorille harrastusta. Työ meneekin hänelle etusijalle elämässä. Hänelle haasteellisinta työssä on aikataulut, mutta työajat ovat kumminkin joustavia ja hän voikin joskus pitää vähän pitempiä lomia. Toinen haaste onkin jo aikaisemmin mainittu töiden kasaantuminen, sillä Eevalle ei ole toimistolla ketään korvaavaa henkilöä jos hän ei ole töissä. Eeva tykkää seurailla sivusilmällä liigapelejä ja on itse lapsena pelaillut jääkiekkoa ulkojäillä.

- Eero Kronbäck

Seuran uusimmat