Toimiston väki tutuksi: Miku
Julkaistu: 16.03.2016 00.00

Toimiston väki tutuksi: Miku

Tulen kevään aikana haastattelemaan Kärppien toimiston työntekijöitä ja kirjoittamaan heidän työstään tänne.

Aloitetaan Mika ”Miku” Pieniniemestä joka pyörittää koko showta. Mikan työnkuva on hyvin monipuolinen ja yksikään päivä ei ole samanlainen, ainoa rutiini hänen työssään on työpaikalle saapuminen. Hän toimii siis Kärppien toimistolla esimiehenä, sekä eri jaostoissa mm. juniori- ja valmennus jaostoissa. Hän on myös vastuussa yhdistyksen varainkeruusta, joukkueiden perustamispalavereista ja palavereista junioreiden vanhempien kanssa. Mikan elämässä jääkiekko on ollut hyvin keskeisessä asemassa ja hän liittyi Kärppiin jo 70-luvun alkupuolella. Hänellä on taustallaan luokanopettajan koulutus ja luokanopettajan työn ohessa hän valmensi jääkiekkoa. 90-luvulla ja 2000 -luvun alkupuolen hän oli ammattivalmentajana Mestiksessä ja Liigassa, jonka jälkeen hän aloitti työt täällä Kärppien toimistolla 1.3.2010 nykyisissä tehtävissään. Hänellä on tätä työtä tukemassa yritysjohtamisen ammattitutkinto. Hänen työssään suurin haaste on huoli, huoli siitä miten pystytään turvaamaan jääkiekko harrastuksena kaikille taloudellisesti. Ongelmia tulee erityisesti matkoista, sillä Oulu on suhteellisen kaukana ”kaikesta”. Positiivisia asioita hänelle työssään on vaihtelevuus, sekä hän pääsee tapaamaan paljon ihmisiä. Näiden lisäksi hän saa työskennellä ”hyvässä seurassa”. Lempijoukkue on tietenkin Kärpät, mutta lempipalaajaa ei löydy yhtä ainoaa.

-Eero Kronbäck

Seuran uusimmat