Kärpät taas tehokas vieraissa
Julkaistu: 24.09.2017 00.00

Kärpät taas tehokas vieraissa

Kärppien viikko päättyi vierasotteluun KalPaa vastaan. Kärpät aloitti ottelun vauhdikkaasti, eikä KalPa pysynyt mukana juurikaan. Peli pyöri Kärppien hyökkäyspäässä suurimman osan erästä. KalPan sumppupuolustus oli tehokasta. Kärpät siirtyi johtoon erän lopussa 0-1 Saija Tarkin maalilla.

Toisessa erässä Kärpät hallitsi täysin ottelua. Kärppien maalissa pelanneelle Susanna Airaksiselle kertyi erässä ainoastaan kaksi torjuntaa. KalPa-vahdille Iina Kuuselalle merkittiin 12 torjuntaa. Toinen erä mentiin maalittomana.

Kolmanteen erään Kärpät lisäsi vielä vauhtia ja maalihanatkin aukenivat. Suvi Käyhkö siirsi Kärpät johtoon 0-2 ajassa 44:30 ja muutama minuutti myöhemmin Saila Saari lämäsi loppulukemiksi 0-3. Airaksinen pelasi kauden ensimmäisen nollapelin. Torjuntoja kertyi 10 koko ottelussa.

Kärppien pelit jatkuvat ensi viikolla kotiotteluilla. Lauantaina 30.9. Kärpät saa vieraaksi vahvasti alkukauden aloittaneen HPK:n. Ottelu pelataan Oulun Baari areenalla (Raksilan harjoitushalli) klo 17.00. Sunnuntaina Kärpät kohtaa KJT:n Energia Areenalla klo 12.45. Ottelua ennen Raksilan harjoitushallissa pidetään GHD-tyttökiekkojää klo 11.30-12.30 . Kaikki tytöt ovat tervetulleita kokeilemaan jääkiekon pelaamista. Tyttökiekkojäälle osallistuneet tytöt ja heidän vanhemmat ovat tervetulleita Naisten Liigan otteluun Kärpät-KJT.

Seuran uusimmat